After can cook you more this, yeah?

Minä ja Head Chef John

Windsor - ensivaikutelmia

Kävin ensimmäistä kertaa Windsorissa 8.5. - aivan fantastinen paikka. Päätin lähteä jalan koska ilma oli niin kesäinen ja lämmin. Kun pääsee parin kilometrin päähän meidän asuinalueesta ja moottoritiestä, ympäristöstä alkaa löytyä kaikkea mielenkiintoista, eikä kävelykään tunnu tylsältä vaikka matkaa on noin seitsemän kilometriä.



Elegantti hattukauppa! :D


Täältä kävelee Windsorin keskustaan vajaassa puolessatoista tunnissa jos valitsee oikean reitin, toisin kuin minä, joka kiertelin peltojen ja lehmien keskellä kaksi tuntia miettien missä helvetissä olen.

Tämän pikkukylän jälkeen käännyin väärään suuntaan


Äänekäs karitsa, joka suorastaan vaati tulla kuvatuksi


Loppujen lopuksi löysin kuitenkin itseni oikeasta kaupungista!

Tervetuloa, Riikka!


Windsorin linna kaukaa...


...ja läheltä zoomilla!


Windsor ei ole mitenkään valtaisan iso, keskustan saa kierrettyä parissa-kolmessa tunnissa jos ei jää jumiin kauppoihin. Itse kiertelin lähinnä pikkukujia ja ihastelin kahviloita. Lämmintä oli varmaan parisenkymmentä astetta, joten jäätelöä tuli syötyä aika lailla. Ben ja Jerry eivät tosin tällä kertaa saaneet meikäläisestä asiakasta, ostin mieluummin ruusunmakuista sorbettia ja muuta kivaa paikallisesta kahvilasta.

Yritän parhaani mukaan boikotoida täällä ollessa ylikansallisia ketjuja ja tuotteita, joita saa myös Suomesta. Täällä törmäsin ilokseni suklaapuotiin, jonka valikoimasta löytyi kymmeniä mielenkiintoisia makuja englantilaista luomusuklaata. Toisin kuin luomuherkut yleensä, nämä jopa maistuivat laadukkailta! Näiden jälkeen ei paljon tee mieli Mars-patukoita :)



Tässä vielä kuvia kaupungista...

High Street


Crooked House of Windsor


Kahviloita on paljon (tuollakin uusi kohvik, lalalaa~)


Jossain näillä seuduilla oli liike, joka otti "vanhoja valokuvia" - asiakas pukeutuu historiallisiin vaatteisiin ja kuva otetaan sopivaa taustaa vasten. Ensi kerralla sinne!



River Thames ja lintuja


Porny School


Häveliäs kyltti kaupan ovessa


Nallekauppa!


Eton College, jossa Wills ja Harry opiskelivat


Hei hei, Windsor!

Talosta, kämppiksistä ja vähän muustakin

Ensin kenties pieni alustus. Olen 20-vuotias hotelli- ja ravintola-alan opiskelija, valmistun ravintolakokiksi keväällä 2009. Tällä hetkellä suoritan työharjoittelua englantilaisen hotellin keittiössä.

Puoli vuotta kestävä Englanti-ekskursioni alkoi lauantaina 5.4. Pirkanmaan lentoasemalta. Tai oikeammin aloitin matkani Tampereen Peltolammilta, josta lähdin taksikyydillä pian neljän jälkeen aamulla. Lento, jonka olin Joonaksen ja Pekan kanssa varannut jo alkuvuodesta, lähti klo 6:20, vaihto Helsinki-Vantaalla, perillä Heathrown lentokentällä oltiin noin klo 9 paikallista aikaa - kuten tavallista, jouduttiin tekemään pieni ylimääräinen kierros ilmassa ennen kuin alhaalta suvaittiin antaa laskeutumislupa.



Tässä nyt sitten on yksi henkilökunnan kommuuni eli staff house. Vuonna 1864 rakennettu paritalo, ensimmäisen viikon asuin valkoisella puolella eli osoitteessa 550 London Road, maanantaiaamuna operations manager kävi ihan puun takaa kysymässä voisinko vielä saman päivän aikana muuttaa 548:n yhden hengen huoneeseen. Mikäs siinä, jos se muiden elämää helpottaa, pari matkalaukkua vaan saman talon toiselle puolelle. Eikä muutenkaan mitään valittamista:



Vanha huoneeni: Huonossa maalissa, ikkunaa ei saa auki - tai ei saanut koska se oli teipattu kiinni; otin teipit pois ja nyt sitä ei saa kiinni - kaksi sänkyä eli koko ajan mahdollisuus saada kämppis, ikkuna kadulle päin eli hirvittävä liikenteen melu kuuluu koko ajan.



Uusi huoneeni: Todella pieni mutta nätti ja siisti. Tällä puolella on menossa keittiöremontti, mutta se ei menoa haittaa.



Meikäläisellä on ihan oma käsienpesuallaskin!

Asunto tosiaan sijaitsee aivan hotellin vieressä. Itse asiassa ikkunastani näkyy takapihan lisäksi hotellin parkkipaikka! Tällä puolella asuu minun lisäkseni pelkkiä tarjoilijoita: espanjalainen Ana, bulgarialainen pariskunta Krasen ja Galina, sekä ranskalaiset Elsa ja Solene, jotka aloittivat viikon minua myöhemmin. Toisella puolella asuu Pekan lisäksi lauma ranskalaisia.

Täällä melkein koko henkilökunta on harjoittelijoita. Ja valtaosa on ulkomaalaisia - keittiössä on yksi britti, tarjoilijoissa toinen ja respassa ei kai ketään. Keittiön puoli on tullut aika tutuksi, siinä on kyllä helpottanut että ketään ei tarvitse sanoa herraksi tai rouvaksi vaan käytetään tuttavallisesti etunimiä. Head Chef John on tosi herttainen vanha setä, lisäksi siellä on töissä kolme romanialaista naista, jotka eivät puhu kauheasti englantia, ja kaksi puolalaista tiskaajaa.

Hotelli on aika keskellä ei mitään. Tänne tullessa näkyy peltoja ja ties mitä, ja tässä London Roadilla on tasan huoltoasema, kaksi pientä ruokakauppaa ja huoltoasema. Huoltoaseman myyjät ovat tosi pelottavia. Kävin eilen sieltä ostamassa suklaapatukan ja kassa rupesi heittämään jotain ihme juttua, ja halusi sitten välttämättä antaa minulle puhelinnumeronsa.



Vähän kauempana hotellista on paikallinen pubi. Siellä ei vielä ole tullut käytyä, sen sijaan ensimmäisenä perjantaina lähdin työkavereiden kanssa baariin Windsoriin. Täältä hurauttaa sinne taksilla tosi nopeasti, ja hotellin henkilökunta saa alennusta. Baari, kuten melkein kaikki muukin täällä, oli hävyttömän kallis, mutta onneksi ei tarvinnut itse maksaa sisäänpääsyä (7 puntaa) eikä juomia, kun oli anteliaita miehiä seurueessa. Tuli tytöille ja Julienille halvaksi.

Sää on ollut tyypillisen englantilaista, koskaan ei tiedä milloin alkaa sataa. Ostinkin Lontoosta Lillywhites-urheilukaupasta valtaisan suuren sateenvarjon (vajaa 3 puntaa). Voi olla että Lontooseen tulee lähdettyä tästedes vain palkkapäivän jälkeen, siellä nimittäin tuntuu että raha suorastaan lentää käsistä. Kuten jokainen itseään kunnioittava leivosfani, kävin Ladureessa ostamassa macarooneja. Harmi kyllä en sittenkään saanut kuvattua niitä - katosivat parempiin suihin ennen kuin sain hyvää päivänvaloa... *köh* Suklaa oli lempimakuni. Tässä paketti:



Näihin tunnelmiin lopettelen ensimmäisen merkinnän, kuullaan!